Nummelan Killan Itsenäisyyspäivän lipunnostossa Nummelan torilla, juhlapuheen piti Vihdin kunnanhallituksen puheenjohtaja Leevi Pursiainen.
LEEVI PURSIAISEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN LIPUNNOSTOTILAISUUDEN JUHLAPUHE NUMMELAN TORI MA 06.12.21 KLO 09.00
"ARVOISAT SOTIEMME VETERAANIT JA MUU JUHLAVÄKI
VIETÄMME NYT SUOMEN SADATTANELJÄTTÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ,
TUO AIKA ON LYHYT, MUTTA SISÄLTÄÄ SELLAISTA LÄHIHISTORIAA, JOTA, EI ESIMERKIKSI MUILLA MEIDÄN LÄNSINAAPUREILLAMME OLE, JA TOIVOTTAVASTI EI JATKOSSAKAAN TULE.
KUN SUOMI JULISTAUTUI ITSENÄISEKSI, EDUSKUNTAA EI TÄYTTÄNYT JUHLAMIELI, VAAN EPÄLUULO. NYT ON KUITENKIN HYVÄ TODETA, ETTÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄ ON TODELLINEN JUHLAN AIHE. SILLOISET SUOMEN VALTION JOHTAJAT OLIVAT VIISAITA, KUN OSASIVAT HYÖDYNTÄÄ LENININ HEIKKOA HETKEÄ, JA SAIVAT VENÄJÄLTÄ SINETÖINNIN ITSENÄISYYDELLE.
HISTORIANKIRJOITUKSISSA KÄY ILMI, ETTÄ ITSENÄINEN SUOMI SYNTYI KOVIEN PONNISTELUJEN TULOKSENA, JA VÄÄRYYDELLÄ ITSENÄISYYS YRITETTIIN VIEDÄ POIS. MUTTA KAIKKIEN MEIDÄN YHTEISEN TULEVAISUUDEN HYVÄKSI, OLIVAT MEIDÄN ARVOSTETUT SOTIEMME VETERAANIT, OMALTA OSALTAAN PUOLUSTAMASSA ITSENÄISYYTTÄMME. ILMAN VETERAANIEMME SITKEITÄ JA SISUKKAITA PONNISTELUJA, OLISI ITSENÄISEN SUOMEN SUUNTA MUUTTUNUT.
TÄSSÄ YHTEYDESSÄ TÄYTYY MUISTAA MYÖS KOTIRINTAMAN MERKITTÄVÄ PANOSTUS ITSENÄISYYTEMME SÄILYTTÄMISEKSI, ILMAN TÄTÄ, OLISI RINTAMALLAKIN OLO OLLUT RANKEMPAA.
ILMAN NÄITÄ SOTIA, JOLLOIN ITSENÄISYYTEMME YRITETTIIN VIEDÄ POIS, EI ITSENÄISYYDEN JUHLATUNNELMA, TUNTUISI NÄIN MERKITTÄVÄLTÄ.
TÄNÄÄN TÄÄLLÄ NUMMELAN TORILLA, SAAMME SÄÄN PUOLESTA HIEMAN KÄSITYSTÄ SIITÄ, MILTÄ ON TUNTUNUT OLLA TALVISAIKAAN RINTAMALLA.
JOKAINEN VOI OMALTA OSALTAAN MIETTIÄ, MILTÄ TUNTUISI YKSIKIN YÖ TÄLLAISESSA PAKKASESSA, OLLA ULKOSALLA, VAIKKAPA VAIN TUOLLA HARJUNLAELLA. VIIME YÖNÄ OLI VAIN PARIKYMMENTÄ ASTETTA MIINUKSELLA, MUTTA TALVI- JA JATKOSOTIEN AIKAAN, PAKKANEN PAUKKUI NELJÄSSÄKYMMENESSÄKIN.
ISÄNI SYNTYI ITSENÄISYYSPÄIVÄN JÄLKEEN ITSENÄISTYMISVUONNA 1917, KÄVI KAIKKI SODAT, JA ELI SOTAVETERAANINA VAIN 57-VUOTIAAKSI, ITSE OLIN HÄNEN KUOLLESSAAN VASTA ARMEIJAN KYNNYKSELLÄ.
VÄLILLÄ ON TULLUT POHDITTUA, MILTÄHÄN ISÄSTÄ MAHTOI TUNTUA, OLLA NUORENA VUOSIA ETULINJASSA KONEKIVÄÄRIMIEHENÄ, PUOLUSTAMASSA ITSENÄISTÄ SUOMEA, TODELLA VÄHÄN SIITÄ KUITENKIN KESKUSTELTIIN.
OMALLA KOHDALLA ARMEIJAAN MENO TUNTUI ITSESTÄÄNSELVYYDELTÄ, JA KIINNOSTAVALTA, JA VARUSMIESAIKANA TULI KAVEREITA, JOITA EI MUUTOIN OLISI TULLUT, PIDÄMME YHTEYSIÄ JA OLEMME KOKOONTUNEET PORUKALLAKIN.
VUOSI VUODELTA MAANPUOLUSTUSHENKENI KASVOI, OLIN PITKÄT AJAT SUOMEN ARMEIJAN SIJOITETTUNA KIRKKONUMMEN UPINNIEMEEN, JA KÄVIN VUOSITTAIN KERTAAMASSA, ELI HARJOITTAMASSA PUOLUSTUSTA.
KIITOS VETERAANEILLE, ETTÄ MEILLÄ ON MAA, JOTA KOHTAAN TUNTEA MAANPUOLUSTUSHENKEÄ.
NÄIN LOPUKSI SITEERAAN VIELÄ MANNERHEIM—RISTIN RITARI NUMERO 162, JALKAVÄENKENRAALI ADOLF EHNROOTHIA
”SUOMI ON HYVÄ MAA,
TÄMÄ MAA ON PARAS PAIKKA MEILLE SUOMALAISILLE.
SUOMI ON PUOLUSTAMISEN ARVOINEN MAA,
JONKA PARAS PUOLUSTAJA ON SUOMEN OMA KANSA.”
JA TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE HYVÄÄ ITSENÄISYYS PÄIVÄÄ!"
"